9.11.2018

Nipsu 8.5.2009 - 6.11.2018


Pitkästä aikaa päivitystä ja surullisia uutisia. Jouduimme tekemään raskaan päätöksen tiistaina, kun Nipsun munuaiset pettivät. 

Reilu pari viikkoa sitten Nipsulta jouduttiin poistamaan toinen silmä. Silmään tuli keväällä haava ja silmä tulehtui sen jälkeen. Tulehdus ei mennyt ohi millään ja loppujen lopuksi silmä alkoi surkastumaan. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi silmänpoisto. Leikkaus itsessään meni hyvin ja haavakin parani hienosti.


Tötteröpää reippaana <3


Tikit poistettiin 10 päivän päästä, mutta Nipsu tuntui väsyneeltä. Ei tullut muuta mieleen kuin että väsymys johtuu isosta leikkauksesta ja menee oma aikansa kun siitä palautuu. Nipsu söi, joi ja leikkikin aina välillä. Kunnes sitten tällä viikolla maanantain ja tiistain välisenä yönä Nipsu alkoi oksentelemaan. Samassa yhteydessä meni mahakin aivan sekaisin. Heti tiistaiaamuna vein Nipsun tutulle eläinlääkärille, joka on hoitanut Nipsua sokeutumisesta lähtien. Verikokeista selvisi, että munuaiset olivat pettäneet. Uutinen oli aika shokki, kun Nipsulla ei ole ikinä ollut ongelmia munuaisten kanssa. Viime vuosina maksa-arvotkin ovat olleet normaalit.

Nipsu jäi eläinlääkäriin tiputukseen ja sai lääkkeitä. Muutama tunti asiaa sulateltiin ja tultiin siihen tulokseen, ettei haluta pitkittää tätä yhtään. Pienellä koiralla on ollut jo sokeutumisessa ihan tarpeeksi, ei haluta enää mitään muuta ylimääräistä Nipsulle. Päätös oli todella kamala ja otti kyllä koville. Seuraavana yönä en nukkunut juuri yhtään. Nipsun kannalta oikea päätös, mutta sattuu silti kovasti.

Hei hei Risto Reipas! Ikävä on iso <3



28.7.2016

Marjavarkaita ja maksatutkimuksia

           

Meidän pihalta eivät linnut varasta marjoja, vaan koirat. Videolla näkyy kuinka hyvin jopa sokea koira löytää marjat. Kaikki kelpaavat; herukat, vadelmat, karviaiset ja mansikat. Niin ja maahan pudonneet omenanraakileet menevät parempiin suihin.

Nipsun maksa-arvo alt on edelleen koholla, joten tänään asiaa tutkittiin ultran kanssa. Maksa näyttää sen perusteella normaalilta. Eläinlääkäri halusi varmuuden vuoksi ottaa kilpirauhastestin, jonka tuloksen saamme ensi viikolla. Edelleenkään ei löydy mitään syytä, miksi maksa-arvo on koholla. Seuraava toimenpide on maksan koepala, mikä kyllä hiukan jännittää koska tuskin on riskitön toimenpide... Mutta jos näistä kokeista ei ilmene mitään uutta, niin syksyn aikana todennäköisesti on koepalan aika. Esimerkiksi hepatiitti voi lääkärin mukaan olla koiralla oireeton vuosia, mutta jossain vaiheessa muuttuu kirroosiksi ja sitten onkin jo kuolema lähellä. Pakkohan se syy on löytää ajoissa. 


16.6.2016

Kesäkuulumisia!


Trion kesäposeeraus!


Tässä jotain kuulumisia pitkästä aikaa trion keväästä ja alkukesästä!







Nipsun maksa-arvo (alt-arvo) on taas pompsahtanut melkein 300. Annoin sille glukosamiinia, ettei sen olkapäät kipeytyisi kun joutuu sokeana nostelemaan enemmän tassujaan. En ehtinyt paria viikkoa pidempään antamaan ja verikokeissa näkyi heti arvon nouseminen, joten se jätetään ainakin toistaiseksi pois. Nyt Nipsulla on Samylin-kuuri meneillään ja uusi verikoe on parin viikon päästä. Melko kauan tuntuu kestävän kortisonikuurin vaikutukset...

Toukokuussa Nipsun suusta poistettiin taas ienkasvain. Samasta kohtaa kuin viime kesänä. Se kasvoi melko nopeaa vauhtia siitä kun huomasin sen. Poisto meni hyvin ja paranemisessakaan ei ollut ongelmia. Ihmetyttää vaan, että mahtaako nuo nyt olla joka vuotinen riesa kun uusiutuivat jo vuodessa! Yhdelle koiralle kyllä ihan liikaa kaikkea; ensin äkillinen sokeutuminen ja sitten vielä mokomat ienkasvaimet kiusaa... Vaikka ei Nipsun menoa tunnu haittaavan sokeutuminen, eikä kasvaimetkaan. Ennemmän ihmisiä harmittaa.







Otin keväällä Nalan mukaan lyhyemmille juoksulenkeille ja vauhti oli niin kova, etten meinannut perässä pysyä. Ollaan hiukan pidennetty lenkkejä ja 6,5km menee Nalalta jo vauhdikkaasti. Taitaa itseltä loppua kunto kesken ennemmin kuin siltä! Otan Nalan kerran viikossa mukaan sään salliessa. Kuumilla keleillä en viitsi juoksuttaa, kun itselläkin on juostessa silloin niin tukala olo.





Muru aiheutti harmaita hiuksia ja melkein päivystykseen lähdön toissa iltana. Olin juuri mennyt pihalta sisälle ja sieltä alkoi kuulumaan lohdutonta vinkunaa. Muru makasi täristen maassa, eikä oikein pystynyt liikkumaan. Hetken päästä se nousi seisomaan, ei enää tärissyt mutta huojui koko ajan ja kävely oli hoippuvaa. Soittelin tietty jo päivystykseen, mutta sieltä ei vastannut kukaan. Ilmeisesti kiirettä sielläkin. Soitin toiselle eläinlääkärille, josta kehotettiin ensiavuksi antamaan puolikas kyytabletti. Epäilin koko ajan, että Muru oli nielaissut jonkun pörriäisen joka sitten aiheutti kipua tms. Muru oksenteli valkoista vaahtoa muutaman kerran ja mahakin meni sekaisin. Ulkoisesti ei näkynyt mitään piston jälkiä tai turvotusta. Melkein puolitoista tuntia tähän meni kaikkiaan. Muru oli tosi väsynyt ja kävi sisällä heti nukkumaan. Muutaman tunnin päästä Muru oli taas normaali ärsyttävä riiviö. Ei selvinyt mitä pihalla kävi, mutta sillä on tapana jahdata kaikkia ötököitä kärpäsistä ampiaisiin niin varmaan sai jonkun kiinni ja söi sen. 

2.3.2016

Kuulumisia pitkästä aikaa!

Blogiin kirjoittelu on jäänyt hiukan taka-alalle, mutta tässä tärkeimmät kuulumiset. Koirien kuvailukin on vähentynyt, kun ei ole enää tullut tehtyä metsäreissuja Nipsun takia. Eihän se voi umpimetsässä, eikä oikein oksaisella polullakaan kävellä satuttamatta itseään. Jospa sitä keväämmällä taas aktivoituisi kuvailun sarallakin.

Nipsun maksa-arvo (alt) pomppasi loppuvuodesta taas lähelle 200. Syynkin tajusin itse heti; ruokaan lisätty öljy. Laitoin aika huoletta sekä Nipsun, että tyttöjen ruokaan öljyä sen kummemmin määriä ajattelematta. Koska Nipsun maksa-arvo oli laskenut, niin ajattelin ettei siitä ole Nipsullekaan haittaa. Vaan olihan siitä. Onneksi ei muuta kuin numeroissa, eli mitään fyysisiä oireita Nipsulle ei edelleenkään tullut. Alkuvuodesta oli uusi kontrolli ja arvot olivat lähteneet laskuun, kun jätin öljyn pois. Keväällä katsotaan arvot taas uudestaan. Toivottavasti alt-arvo olisi jo kohta normaalin rajoissa, kun ollaan jo reilu vuosi yritetty saada sitä alaspäin. Nipsun suusta poistettiin viime kesänä ien-kasvain. Nyt näyttää siltä, että se on uusiutunut. Uusiutumismahdollisuus mainittiin patologin lausunnossakin. Täytyy tarkkailla tilannetta ja toivoa, että olen nähnyt jotain omiani Nipsun suussa.

Nalalta poistettiin pari hammasta, jotka olivat leikkiessä tms murtuneet. Nalalta on jo aikaisemmin poistettu yksi hammas samasta syystä. Nalan alku elämälle (luovutusiästä noin 6kk ikään) ei ollut paras mahdollinen, niin olisikohan ruuan vähyys tms. voinut aiheuttaa että Nalan hampaat ovat jotenkin heikommat. En tiedä. Tuntuu vaan oudolle, että sillä on jo murtunut kolme hammasta kun taas Nipsulla ja Murulla ei ole yhtään.

Murulle ei ole sattunut ja tapahtunut mitään erikoista. Päivät menee leikkiessä, lenkkeillessä ja syödessä. Ja täytyy välillä nukkuakin. Mitä sitä pieni koira muuta kaipaisi. Paitsi kesää ja lämpimiä ilmoja! Onneksi kevät tulee jo ihan kohta.

Trio nauttii auringonpaisteesta.

8.11.2015

Siedätyshoitoa Murulle

Muru on tottunut kasvattajan luona leonbergeihin, mutta kotioloissa ei tykkää isoista koirista yhtään. Tämä johtuu tietysti siitä, kun ei ole ollut tekemisissä isojen koirien kanssa. Videolla on Murun eka kohtaaminen ja lenkki ison rotikka uroksen kanssa. Olin tosi yllättynyt Murun käytöksestä! Luulin, että se vaan räksyttää ja räksyttää mutta lenkkihän menikin tosi hienosti alkupärinöiden jälkeen. 
Muru taisi saada uuden kaverin.

                

7.10.2015

Syyskuulumisia

Edellisestä päivityksestä onkin jo paljon aikaa. Kaikenlaista muuta ohjelmaa on ollut niin paljon, etten ole ehtinyt paneutumaan blogiin.

Elokuun alussa Nipsu sai viimein hyviä uutisia maksakontrollista. Alt-arvo oli laskenut 157! Nyt ollaan jo lähellä normaalin rajaa. Edellisellä kerralla kesäkuun alussa se oli vielä yli 200.  Todella hitaasti se on laskenut, kun kohta tulee jo vuosi Nipsun sokeutumisesta. Äkkiä se aika menee... Seuraava maksakontrolli on marraskuun lopussa.

Nipsu on voinut kaikin puolin todella hyvin. Kuten myöskin Nala  ja Muru. Koko trio on ollut terveenä ja alla olevasta videosta näkyy, mitä ne ovat viime aikoina pihalla eniten touhunneet...




               

16.7.2015

Patologin lausunto ja muita kuulumisia

Leikkauspotilaat Nipsu ja Muru ovat molemmat toipuneet jo kokonaan. Nipsulla tosiaan ei muuta ihmeellistä ollut kuin kaksi viikkoa pehmeää ruokaa, mutta Murulla toipilasaika kesti vähän kauemmin. Sulavat tikit aiheuttivat Murulle reaktion haavaan ja se turposi sen verran, että käytiin sitä lääkärille näyttämässä. Ei kuitenkaan vaatinut sen kummempia toimenpiteitä ja se on jo parantunut.




Nipsun kasvaimen patologin lausunto tuli kesäkuun lopulla. En saanut eläinlääkäriä kiinni sitä suomentamaan minulle, mutta pääasia että oli hyvälaatuinen. Ilmeisesti hammaskivestä johtuvaa. 



Olen pessyt trion hampaita jo lähes pennusta saakka, välillä vähän useammin ja välillä harvemmin. Niin  Nipsulla kuin muillakaan ei ole ollut juurikaan hammaskiveä näkyvillä. Tämän jälkeen olen alkanut pesemään hampaita päivittäin, jos siitä olisi jotain hyötyä kasvaimen uusimiseen. Muistakaa te muutkin pestä koiranne hampaita!




21.6.2015

Toipilaita ja pihaleikkejä


Murun leikkaushaava on parantunut todella hyvin. Tosin juhannusaattona pelästyin, että haava on käynyt vuotamaan kun potkupukuun oli tullut kellertäviä märkiä länttejä. Ei se sitten ollutkaan haava, onneksi, vaan Murulta tuli maitoa. Eilenkin se jatkui, mutta onneksi tänään näyttää siltä että se on hiipumaan päin. Murulla ei ollut alkuviikosta minkäänlaisia valeraskausoireita, jos olisi ollut niin leikkaus olisi siirtynyt toiseen ajankohtaan. Liekö leikkaus sekoitti jotenkin Murun hormonit, vai mitä lie tapahtunut.


Sillä aikaa kun Muru joutuu mököttämään toipilaana sisällä, niin kaksoset leikkivät innoissaan omalla pihalla. Tuo videolla näkyvä ja kuuluva Bilteman lelu on aivan loistava! Kestää hyvin Nipsun käsittelyä ja mikä parasta, Nipsu leikkii sen kanssa ihan hulluna. Nalakin innostui ekaa kertaa Nipsun sokeutumisen jälkeen leikkimään Nipsun kanssa yhdessä. Nipsun leikkityyli on nykyään vähän rajumpi, kun se ei osaa varoa muita, niin Nala ja Muru hiukan vierastavat sitä. Tuota lelua pystyy heittelemään Nipsulle ja se osaa hakea sen äänen perusteella. Lelun ääni on sen verran korvia huumaava, että sisällä tuon kanssa ei mielellään leikitä...



18.6.2015

Leikkauspotilaita

Viime viikon torstaina Nipsun suusta poistettiin ienkasvaimet. Lääkäri sanoi, että toisellakin puolella oli kasvaimenalku joten se tietysti lähti samalla. Suuhun ei tullut edes tikkejä. Ainoastaan kaksi viikkoa pehmeää ruokaa, muuten ei mitään erityistä. Parin viikon päästä patologilta tulee tietoa, mitä kasvaimet olivat. Sitä hiukan jännityksellä odotellaan...

Meillä on toinenkin leikkauspotilas, kun Muru steriloitiin tiistaina. Muru selvisi nukutusaineista liiankin nopeasti ja jo tiistai iltana se paineli menemään pitkin taloa häntä heiluen. Me tietysti mentiin perässä vahtien, ettei se hypi mihinkään. Nalan kanssa oli kyllä paljon helpompaa, kun se osasi olla rauhallisemmin. Tämän yhden elohopean kanssa me ollaan ihan pulassa. Tulee pitkät kymmenen päivää (vähintään) sitä vahtiessa! 

Öisin Murulla on tötterö käytössä, mutta päivisin pidetään potkupukua suojaamassa haavaa. Mokoma pystyy luikertelemaan sieltä pois niin parempi olla öisin tötterö, jottei pääse nuolemaan.



Haavalappu otettiin tänään pois ja haava on tosi siisti. Ei ollut vuotanut yhtään leikkauksen jälkeen.





3.6.2015

Voihan maksa-arvot, edelleen...

Maanantaina oli Nipsun maksakontrolli. Maksa-arvo alat on edelleen koholla. Tällä kertaa se oli 204, kun viimeksi se oli 214. Alaspäin siis tullaan, mutta hitaasti... Nipsu ei edelleenkään oireile korkeasta arvosta mitenkään, päinvastoin se on piristynyt kovasti. Leikki-intokin on palautunut koko ajan enemmän ja enemmän. 

Mutta lisämurheita aiheuttaa ienkasvain suussa, jonka huomasimme reilu viikko sitten. Alaleuan vasemmalla puolen, hampaiden sisäpuolella. Voi pientä Nipsu-koiraa, nyt on jo liikaa kaikkea! Nipsu tosin ei itse välitä kasvaimesta ollenkaan, ei taida olla edes kipeä kun luut maistuvat entiseen malliin. Lääkäri sanoi, että tuollainen kasvain saattaa tulla vaikka siitä kun luusta jää piikki ikenen väliin. Lääkäri ei tuntunut olevan siitä kauhean huolissaan, mutta kyllä omistajia huolestuttaa sitäkin enemmän. Sitten vasta kun se on poistettu ja tutkittu saadaan tarkempaa tietoa mikä se oli. Kasvain poistetaan ensi viikolla. Ilmeisesti polttamalla, joten suuhun ei tule edes tikkejä. Samalla reissulla otettiin muitakin veriarvoja ja kaikki olivat ok, eli ei ole tulehdusta tai mitään muutakaan kasvaimen takia.

Kukkais-Nipsu :)

17.5.2015

Taas ollaan ihan pihalla!

Nipsu on oppinut kulkemaan hienosti omalla pihalla ja leikki-intokin alkaa hiljalleen palautua. Nyt vielä toivotaan, että kesäkuun alun maksakontrollissa olisi kaikki kunnossa!



              

10.4.2015

Voihan maksa-arvot!

Nipsu on käynyt alkuvuoden aikana jo useammassa maksa-kontrollissa ja edelleen yksi arvoista on koholla. Alt-arvon maksimi on 118 ja Nipsulla se on 214.  Alkuvuodesta se oli 226, joten hiukan se on laskenut. Silloin kun kortisonikuuri oli päällä, niin kyseinen arvo oli 764... Alaspäin siis on tultu, muttei tarpeeksi. Lääkäri alkoi viimeksi ehdottelemaan jo koepalaa, mutta mielestäni se on vielä hätävarjelun liioittelua. Nipsu ei oirehdi maksa-arvoja mitenkään; se syö ja juo normaalista, eikä ole erityisen väsynyt. Se laihtui ruokaa vähentämällä normaalimittoihin joten sekään ei liity mitenkään maksaan. Ennen kortisonikuuria Nipsun maksa-arvot olivat täysin normaalit.

 Nyt kokeillaan Samylin-nimistä maksaa suojaavaa ravintolisää kahden kuukauden ajan ja mennään sen jälkeen taas kontrolliin. Ei ole tuokaan halpaa huvia, kun ei mene edes vakuutukseen (on ravintolisä, ei lääke). Kuukausi maksaa reilu 70€, mutta täytyyhän sitä kokeilla jos se auttaisi. Lisäksi Nipsun ruuasta jätettiin öljyt pois. Muuten ruokavalio pysyy samana kuin tähänkin mennessä. Toivotaan nyt, että tällä saataisiin arvo normaalin rajoihin!

Lämpiminä päivinä trio on ruokaillut jo ulkona. Nipsu osaa jo hienosti kulkea omalla pihalla. Marjapuskat tuottavat välillä vaikeuksia, mutta ei se menoa tunnu haittaavan vaikka vähän törmäilee. Sitten kun se innostuu jostain kovasti, esimerkiksi vahtimaan pihaa, niin keskittyminen kulkemiseen herpaantuu ja Nipsu törmäilee enemmän. Mutta on se oppinut jo rauhoittamaan kulkemistaan pihalla, joten eiköhän se siitä vielä iloksi muutu.


Nipsu

Nala

Muru

Sisko ja sen veli nauttivat auringosta. Hienosti Nipsu löytää itse penkin ja hyppää sinne.

Nalle-kaveri kävi moikkaamassa trioa!




10.3.2015

Kevätkuulumisia




Taas on tovi vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta. Tammikuun alussa Nipsu kävi maksakontrollissa. Arvot olivat laskeneet paljon, mutta edelleen hiukan normaalia korkeammat. Tämän kuun lopussa käydään vielä kerran kontrollissa, jotta selviää onko arvot palautuneet normaaleiksi.

Helmikuussa trio oli hiukan yli kaksi viikkoa hoidossa meidän reissatessa rapakon toisella puolen.

 

  


Hiukan jännitti miten Nipsu pärjää hoidossa sokeana. Onneksi trio on ollut hoitolassa useita kertoja aiemminkin, joten paikka on tuttu ja turvallinen. Sieltä tuli kuulumisia useita kertoja kahden viikon aikana ja kaikki meni oikein hyvin. Pari ekaa päivää Nipsu kuulemma haahuili siellä ja sitten osasi kulkea niin kuin ennenkin. Pyysin myös hoitolan väkeä tarkkailemaan Nipsun painoa, jottei se hoidon aikana nouse. Iloisena yllärinä hoitolan väki oli saanut pudotettua Nipsun painoa puoli kiloa. Ihan paras hoitola, jossa koirat saavat runsaasti liikuntaa!

Hoidon jälkeen Nipsu on ollut kotona paljon reippaampi, joten hoito taisi olla vain hyväksi sille. Olen ajatellut josko saisin Nipsusta vielä juoksukaverin. Kerran käytiin jo kokeilemassa ja se oli ihan innoissaan siitä. Hiljalleen opetellaan juoksuhommia uudestaan tasaisella alustalla, jottei se loukkaa itseään kuoppiin tms. Kyllä mä siitä vielä juoksukaverin saan! :)

Ollaan myös opeteltu omalla pihalla vapaana oloa. Ekoina kertoina Nipsua jännitti kovasti, mutta nyt se nuuskii ja ihmettee siellä jo reippaana. Eiköhän se vielä siis kesällä siellä vapaana kirmaa. Sairauden myötä siitä on tullut niin ahne ruuan perään, että mädät omenatkin menee pihalla parempiin suihin jos ei koko ajan vahdi. Ennen ne eivät kiinnostaneet sitä ollenkaan. Lenkilläkin täytyy olla nykyään koko ajan tarkkana, ettei se syö mitään sopimatonta.

Vieraat ihmiset Nipsu ottaa vastaan samalla tavalla kuin ennenkin. Iloisesti häntää heiluttaen ja tervehtien. Onneksi sokeus ei ole tehnyt siitä pelokasta ja arkaa. Kunhan leikkiminen tulisi vielä takaisin kuvioihin...








26.12.2014

Kuvia pikku-Muruista!

Pikku-Murut täyttävät huomenna jo 8kk! Aika menee tosi nopeasti. Tässä kuvia Murun pennuista; Aatusta, Kengusta, Lillistä ja Viivistä. Kaikki neljä ovat kyllä ihan Murun näköisiä. Ei ole omena kauas puusta pudonnut!



Aatu




Kengu




Lilli





Viivi


 



Muru-emo





13.12.2014

Nipsun ennakkojoululahja

Nyt se löytyi! Pomppiva ja äänekäs lelu, joka on tarkoitettu koirille! Nipsukin näyttää tykkäävän. :)


           

Nipsun kuulumisia

Olosuhteisiin nähden kaikki on mennyt tosi hyvin. Nipsu on reipastunut ja me yritetään kovasti vahvistaa sen muita aisteja. Eilen etsittiin kaupasta lasten leluosastolla ääntä pitäviä pehmoja ja löytyihän sellainen.



Nipsu ei ole sairastumisen jälkeen tavallisiin leluihin (ei edes vinkuleluihin) koskenut ja nyt löytyi sellainen mistä se innostui tosi paljon. Valitettavasti eläinkaupoista ei vastaavia löydy, joten täytyy hankkia lastenleluja. Nipsu saa leikkiä lelulla valvotusti, joten irtoavista osista ei tarvitse huolehtia.



Eilen käytiin taas silmäkontrollissa ja samalla otettiin kokeita. Niinhän siinä kävi, että kortisoni pisti Nipsun maksa-arvot taivaisiin. Kortisonia on viikon verran ajettu alaspäin, mutta nyt hiukan nopeutetaan tahtia. Enää 1/2 tablettia joka toinen päivä. Tammikuun alussa katsotaan maksa-arvot uudelleen. Nipsu on voinut muuten todella hyvin, vaikka arvot ovat korkealla niin ei sitä mistään huomaa. Eläinlääkärin mukaan ne voivat laskea yhtä nopeasti kuin nousevatkin.

Nala ja Muru ovat suhtautuneet Nipsuun tosi hienosti. Kyllä nekin varmaan huomaavat, että jotain outoa veikassa on mutta ovat antaneet Nipsun olla rauhassa. Hienoa huomata, ettei Nipsu ole tullut vihaiseksi toisille koirille eikä ihmisillekään näön menettämisen myötä. Viime viikonloppuna Nipsu tapasi uuden kaverin, espanjanvesikoirapennun Nallen. Nipsu otti Nallen vastaan hienosti, ei pelännyt tai ollut vihainen. Varmasti aran koiran kanssa sokeutuminen on paljon haastavampaa, mutta onneksi Nipsu on ollut aina kaikin puolin reipas ja ystävällinen rotunsa edustaja. Kyllä on eläinlääkäriltä kuulunut kovasti kehuja Nipsulle, kun tässäkin tilanteessa antaa tehdä tutkimukset ym. ilman minkäänlaisia ongelmia.


29.11.2014

Nipsun silmäkontrolli

Nipsu kävi eilen silmäkontrollissa. Kortisonikuuri ei ole palauttanut näköä, mutta lääkäri halusi kuitenkin että sitä jatketaan vielä kaksi viikkoa. Sen jälkeen tutkitaan silmät tarkemmin ja samalla katsotaan veriarvot. Viikon jälkeen Nipsun pupillit ovat hieman pienentyneet ja toisessa silmässä olleet verenpurkaumat hävinneet. Kortisonikuurista ei ole ollut mitään näkyvää haittaa Nipsulle. Juo hiukan enemmän, muttei kuitenkaan niin että ulkona tarvisi juosta normaalia useammin. 

Sillä aikaa me treenataan melkein päivittäin Nipsun hajuaistia erilaisilla namipiilotuksilla ja koirien "älypeleillä".


23.11.2014

Elämää epätietoisuudessa

Lokakuun alusta alkaen Nipsulla on ollut kaikenlaisia outoja oireita. Lopetti venyttelyn + leikkimisen, apaattinen + väsynyt, entisestä nirsosta koirasta on tullut kauhea ahmatti, ei halunnut ulos, ulkona tärisi ja käveli selkä köyryssä. Vaikutti sille niin kuin sen selkä olisi kipeä, särkylääkkeillä ei tosin ollut minkäänlaista vaikutusta Nipsuun. Välillä oli parempia ja välillä pahempia päiviä. Kävin Nipsun kanssa juoksulenkillä lokakuun alussa ja sillä oli uudet valjaat toista kertaa päällä. Yhdistelin heti, että nyt on selkä kipeä. Näössä ei olla huomattu mitään ennen tämän viikon keskiviikkoa, ihan kuin Nipsu olisi kävellyt puulaatikon nurkkaa päin. Keskiviikkona Nipsun selkä kuvattiin toista kertaa, eikä siinä edelleenkään oikein näkynyt mitään eikä se ole missään vaiheessa aristanut selkää. Verikokeet otettiin myös toista kertaa ja kaikki arvot olivat jälleen täysin normaaleja. Eläinlääkärin tiloissa kulkiessa en myöskään huomannut, että sen näkö olisi huonontunut.

Torstai aamuna herätessä se ei enää nähnyt yhtään mitään. Törmäili kotona joka paikkaan ja silmät olivat kuin lautaset, pupillit todella isot. Torstai ilta vietettiin lääkärissä koiraa tutkien. Yleistutkimus (refleksit yms), silmätutkimus ja lisää verikokeita. Kaikki ok. Silmätkin näyttivät muuten normaaleille, mutta toisessa silmänpohjassa oli pari pientä verenpurkaumaa. Siellä he eivät osanneet sanoa syytä sokeutumiselle, arvailivat immunologista tulehdusta mutta periaatteessa aivoissa saattoi olla vaikka kasvainkin.


Perjantaina iltapäivällä Nipsu pääsi Vantaalle Aistiin neurologin tutkimuksiin ja magneettikuvaan. Lopputuloksena, että muuten terve koira ja näön vei SARDS.




 Eilen paikallinen eläinlääkäri soitti ja sanoi, ettei halua tyytyä tuohon vastaukseen koska siellä silmässä oli ne verenpurkaumat niin kyseessä voisi silti olla immunologinen tulehdus. Hänellä on uransa aikana kuulemma ollut pari tapausta, joissa koirilla on ollut hyvin epämääräisiä oireita ja lopulta koirat ovat sokeutuneet nopeasti. Kortisonikuurilla näkö on palautunut. Kokeillaan nyt sitä, kun ei siitä haittaakaan kuulemma ole. Liikoja en uskalla kuitenkaan toivoa... Nipsulla on siis kaikki mahdolliset arvot, testit, kokeet ok. Tällä viikolla se on ollut muutenkin pirteämpi, tosin tuo sokeutuminen hiukan muutti asiaa. Tänään Nipsu jopa kantoi lelua innoissaan, kun sattumalta löysi sen lattialta.

Kortisonikuuri alkoi eilen. Ensin kaksi päivää 5mg tabletteja 3 päivässä ja sen jälkeen 1,5 tablettia päivässä perjantaihin saakka. Silloin on silmäkontrolli, jossa tutkitaan onko kortisonilla ollut mitään vaikutusta. Haittavaikutuksia en ole vielä huomannut, ehkä Nipsu juo hiukan enemmän kuin normaalisti. Nyt ei auta kuin odotella ja opetella elämää sokean koiran kanssa.

6.10.2014

Syyskuulumisia

Trion elämässä ei ole tapahtunut mitään ihmeellistä syksyn aikana. Nipsua pisti viikko sitten ampiainen korvan sisälle, mutta siitäkin selvittiin kyytabletilla. Miten lie ampiainen päässyt luppakorvaisen koiran korvan sisälle!

Metsäreissulla koekäytettiin Rukan uudet valjaat, jotka ostettiin Mustin ja Mirrin outletista todella edulliseen hintaan. Hyvältä vaikuttavat!



Mustikat ovat Murun suurta herkkua!







Sisko ja sen veli.